keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Esikasvatushyllyn teinit

 Päivät soljuvat vauhdikkaasti opintojen parissa. Etätehtäviä on riittänyt ja luettavien sekä luettujen kirjojen pinot alkavat olla jo vaikuttavia. Ensi viikolla on jälleen odotettu lähijakso, jolla pääsemme ensimmäistä kertaa luokasta ulos ja oikeisiin töihin. Odotan innolla opiskelukavereideni tapaamista ja kuulumisia. Painiessani tieteellisten nimien kimpussa minua on suuresti lohduttanut se tieto, että niin tekee muukin ryhmämme :)

Esikasvatushyllyissä on täysi viherrys päällä. Chilit ja paprikat ovat jo niin isoja, että kotoamuutto omiin opiskeluyksiöihin tapahtui tänään. Yrttien alut pääsevät aivan näinä päivinä omiin kommuuniruukkuihinsa, kuka lopulliseen kotiinsa ja kuka vuokralle väliaikaisesti.

Tänään kylvin melonit(Sweet Siberian,Eden’s Gem, Minnesota Midget, Cantalupo di Charentais), osan tomaateista(Gnom, Cuor di Bue Häränsydän, Tiny Tim) ja lisää yrttejä(ruohosipuli, venäläinen rakuuna, sitruunamelissa, basilika Genovese). Noita monivuotisia yrttejä meillä jo kasvaakin, mutta lisää pitää saada. Jo nyt kolisevat yrttipurkit tyhjyyttään, vaikka kuvittelin kuivanneeni koko talven tarpeisiin. Toki, mitä enemmän näitä herkkuja hyllyillä on, niin sitä reippaammin niitä tulee käytettyä.

4 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Hienolta kuulostaa. Mulla ei ole mitään kasvamassa. Viimevuonnakin kaikki meni pilalle, tuli vain honteloita heiveröitä. Ihailen niitä jotka osaa, mä en noissa hommissa ole hyvä. Tai sit mulla on liian pimeä talo...

Mari kirjoitti...

Tuurilla se minäkin vetelen :)
Lisävalo on kyllä tähän aikaan vuodesta pakko olla, muuten tulee niitä "honkkeleita"

Tarina kirjoitti...

Minä ostaa paukasin ihan omin käsin timjamin ja rakuunan, kun oli niin hyvännäköiset taimet.
Opin intoa!

Mari kirjoitti...

Joo, kyllähän noilla valmiilla taimilla on puolensa; niiden kanssa pääsee heti asiaan :)
Kiitos toivotuksista, Tarina!