keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kassimaniaa ilmassa

KYH-aloitusten miettiminen  aikaansai minussa pakottavan tarpeen tehdä heti joku kiva käsityö :) Ideoita etsiessäni löysin Drops design:n sivuilta ohjeen, joka oli aloitettava JA tehtävä heti valmiiksi. Minulla on taas uusi lempikassi :)
Kassi kiersi kuvattavana pitkin taloa ja pihaa, sekin jo kertoo, että suuria tunteita on ilmassa.



Sain kesäkassi-vaihdon kassinkin valmiiksi ja postiin. Tässä kävi jälleen niin, että pikkupikku käsityöprojektista muotoutuikin vähän isompi homma kuin olin alunperin ajatellut :) Noh, olen itse tyytyväinen lopputulokseen ja toivon sydämestäni, että saajaakin kassi miellyttää.

Oman kesäkassini sain jo aikaisemmin ja voi, miten se on ihana! Postaan heti kassi-kuvia, kun siihen on lupa. Muistaakseni se maaginen päivä oli kesäkuun puolenvälin jälkeen.

Kirpparireissulta mukaani tarttui kaksi kassia, toinen tuunaukseen ja toinen suoraan käyttöön. Tämä näpsäkkä tilaihme hurmasi värillään ja lokeroillaan sekä kompaktilla koollaan. Hintakaan ei ollut esteenä, muistaakseni euron tai vähän alle.













Tähän kassiin sijoitin 20snt ja aion tuunata sitä sydämeni kyllyydestä. Idanpoikasia jo onkin aika liuta, katsotaan sitten, miltä lopputulos näyttää :)

11 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

oih,miten ihana kassi! Panetko pahaksesi,jos käytän ideaa?

Mukavia löytöjälin olet tehnyt,jännä nähdä,millainen tuunauksesta tulee..

Mari kirjoitti...

Tietty saat, lisäsin tekstiin suoran linkin ohjeeseen, niin löytyy helpommin :) KYH-iloja!

Mammutti kirjoitti...

Ihana kassi! Muoto on silmää miellyttävä ja oletettavasti käytössä hyvin toimiva.

Henna kirjoitti...

Onpas ihana kassi! Täytyypä tämäkin ohje laittaa korvan taakse..

Zzz kirjoitti...

Hauskan näköinen kassi ja värivalinnoilla voi vaikuttaa paljon tunnelmaan.

Auli kirjoitti...

Ihana kassi ja olet ottanut hienoja kuvia siitä eri paikoissa pihaasi. Onnea vaan siihen KYH:iin!

Kardemumma kirjoitti...

Kasseja ei voi koskaan olla liikaa. Itsekkin niitä lahjakkaasti haalin joka puolelta. Tsemppiä Kyhäilyyn.

MariL kirjoitti...

Hauska tuo virkattu kassi! :)

Sude kirjoitti...

Kivan näköinen kassi. Täytyy laittaa minunkin ohje korvantaa. Piti liittyä vakilukijaksi, että muistan seurata millainen tuunatusta kassista muodostuu :)

Mari kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteista :) Tervetuloa Sude, minäkin poikkeilen tuon tuostakin sinun blogissasi. Kassin tuunaus tapahtunee tässä KYHäilyn ohessa jollakin epämääräisellä aikataululla :)

Tarina kirjoitti...

Ihanan villin pirteä tuo virkkaamasi kassi! Se saa hymyn huulille ja hyvänmielen aikaiseksi.
Kaunista perjantaita!