torstai 1. joulukuuta 2011

Kuinka paljon on liikaa?

Tekstissä seuraa selkeästi havaittavaa avautumista, joten ei heikkohermoisille:

Olen järjestänyt muutaman päivän irtohetkinä lankahyllyjä ja -kaappeja ja -laatikoita. Keriä ja vyyhtejä siirrellessäni päätin samalla karkeasti laskea varastoni painon, josta päästäänkin suoraan otsikon kysymykseen...
Päädyin lopputulokseen noin 150 kg. JA tavallaan oikein nolottaa tuo luku tänne kirjoittaa. Olen vuosikausia hamstrannut lankoja, joten vanhimmat kerät ovat sieltä 80-luvun alkupäästä. Hamstraaminen on ja ei ole kuvaava sana tässä yhteydessä. Teen myös kohtalaisen paljon käsitöitä, joten en niinkään osta lankoja varastoimisen ilosta, vaan käyttöön.

Minkä verran lankaa on riittävästi? Ja kuinka paljon on sitten liikaa? Minkä verran sinulla on lankoja varastossa?

Blogeja selaillessani olen toki havainnut lankahamsteriuden yleisyyden. Samaten olen nähnyt onnistuneita ja vähän vähemmän onnistuneita tomeria päätöksiä olla kasvattamatta varastoja ja sen sijaan koittaa kuluttaa niitä mahdollisimman paljon.
Mietinkin nyt, josko kauppojen sijaan katsoisin kuinka kauan pystyn hyvillä mielin tekemään löytöjä omista hyllyistäni ja valmistamaan mitä ikinä mielessä sitten onkaan. Tämä kyllä vaatii sen, etten voi astua yhteenkään lankakauppaan sisälle :)

Kyseessä siis ei ole langanostolakko, sillä se saa jo sanana minut säntäämään varmuuden vuoksi lankaostoksille. Olen kohta saanut langat järjestettyä ja keksin luoda askarteluhuoneeseen niistä oman pikku lankapuodin mahdollisimman houkuttelevine asetelmineen :) Josko onnistun vierailemaan vain tässä omassa pikku "lankakaupassani" ja hiukan kuin vahingossa kutistamaan varastojani?

Oikein lämpöisenmukavaa joulukuun alkua!

9 kommenttia:

kisa kirjoitti...

Ihanaa,että jollakulla muullakin on paljon lankaa.Tai no verratuna suhun mulla on vielä "vähän" lankaa n.30kg =)tällä hetkellä tämäkin määärää tuntuu paljolta.Mutta toisaalta aika usein käy niin,että kun aloitan uutta työtä,niin siihen ei löydykkään lankoja omasta varastosta. Ja mulle ainakin käy niin,että kun lähen lankaa hakemaan lankaupasta johonkin tiettyyn tarkoitukseen,niin mukaan tartuu aina muutama ylimääräinen ;)Ja viimeksi kun yritin laganostolakkoa,niin ostin varmaan tuplasti niin paljon lankaa,kuin normaalisti,ettei vaan lopu kesken :)

Aarnilintu kirjoitti...

Voi ihana, sulla on kyllä hyvä varasto lankoja! Mullakin on aika paljon, mutta en ole totta puhuen kyllä laskenut koskaan kiloja tai grammoja sen paremmin ostettujen kuin kulutettujenkaan lankojen osalta. Mutta niin totta kyllä on, että vaikka keriä löytyisi kuinka paljon, niin usein ei löydy juuri sitä tiettyä, mitä johonkin projektiin tarvitsisi. Ja kun kauppaan lähtee, sieltä hyvin harvoin pääsee ulos vain yhden kerän kanssa. Kun on aktiivinen lankojen käyttäjä, niin ei kait niitä koskaan voi olla liikaa jos niille vaan tilaa löytyy, niissä kun ei ole mitään viimeistä käyttöpäivää.

Amalia kirjoitti...

Hahaa!! Mulla on vain murto-osa tuosta määrästä, mutta paljon kuitenkin. Jos muliini langat laskettais dokka per 100 tai 50g niin menisin sinustakin kirkkaasti ohi. Minua viiraa siitä kohtaa.

Tarina kirjoitti...

juu-u tarveaineet tulee olla kotona, kun ei voi koskaan tietää milloin inspiraatio iskee.
Siinä voi höyrähdys mennä ohi kuin sohvalla maaten, jos ei het' justiisnsa pääse idistä kokeilemaan.
;o) minä en punnitse enkä mieti paljonko on lankoja huushollista löytynee.
XD juu-u sitten vielä löytyy nappeja, helmiä, huopaa, rautalankaa, maalaustarvikkeita öljy/akryylimaalit/hiilet, kankaita jne. tarpeellista.
Tytär saa myös välillä inspiksiä ja kilauttaa äipälle löytyykös askarteluboksista sitä tahi tätä XD.
Antoisaa yhdessäoloa lankojen kanssa!

Jaana kirjoitti...

Kyllä on että lankaa on kotona ja vielä runsaasti. En tiedä miksi, mutta se vaan on hyvä asia.

Neulisti kirjoitti...

Saako lankojen painoon laskea mukaan valtavan lipaston, jossa niitä säilytetään?:D Joka paikka on täynnä lankoja ja anopillekin vein niitä joskus useamman säkillisen. Kummasti ne uudet koskemattomat kerät kaupan hyllyssä vaan houkuttaa paljon enemmän kuin vanhat lipaston perukoilla. Olen superhuono käyttämään jämiä!

Zelda kirjoitti...

Aika huikea määrä ja kunnioitettava päätös. Tsemppiä, että omasta lankakaupastasi löytyisi inspiroivia lankasia:)

ellu kirjoitti...

Kiitettävä määrä sinulta lankoja löytyykin.
Itse listasin viime talvena lankojani 8kg. Lisää on kuitenkin tullut runsaasti hankittua ja varastoja ei ole tuhottua samassa määrin joten nyt en tohdi ynnäystä suorittaa. Oma lankapuoti, siinäpä kiva idea...tai pitäähän puodin valikoimaakin täydentää. =))

Ihalaiska kirjoitti...

Lankaa on oltava, jos inspiraatio iskee ja se kun yleensä iskee silloin, kun lankakaupat ovat kiinni. Lankoja on perheen mielestä ihan riittävästi ... tosin mulla ei ole kuin rapiat 50 kiloa, joten ei paha ....