perjantai 30. joulukuuta 2011

Käsityövärkkien testailua


Joululahjapuuhastelujen jälkeen minuun ainakin iski selkeä käsityöähky :) Keskeneräiset ei innosta, joten muutaman päivän huilin jälkeen tartuinkin näihin messuilta hankkimiini käsityövärkkeihin.

Nauha- ja nyörilaudat olivat mukava tuttavuus. Tässä ensimmäisiä kokeiluja niillä. Kunhan osaaminen asettuu hieman varmemmalle pohjalle, niin koitan, josko onnistun luomaan muitakin kuvioita nauhalaudalla. Näitä on helppo käyttää, jos vertaa lauta- tai pirtanauhojen kanssa puuhaamiseen. Toki niitäkin on kiva tehdä :)



Neuleharppu tuli joulun alla postissa. Tästä olen oikeinkin innostunut. Valmistuvan neuleen pinta on ihan omanlaisensa ja tälläinen pörrölankakin toimii hyvin, jopa paremmin kuin puikoilla tai virkkuukoukulla. Seuraavaksi aion kokeilla joko paperi- tai juuttinarulla, ne kun käyvät ikävästi sormille virkatessa.


Loistavaa vuodenvaihdetta ja tulevaa uutta vuotta kaikille! Nyt sukellan teidän blogeihinne ihastelemaan kätten töitä :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Loma!

Hei kaikki ihanat! Nyt on koulukiireet tältä vuodelta ohi ja viimeisestä tentistäkin napsahti täydet pisteet! Havupuiden tunnistus ja tieteelliset nimet tuli siis lähestyvän joulun kunniaksi hoidettua kunnialla kotiin :)

Kuva Mantasta voisi olla kesäinen, vaan otoshan on joulukuulta! Missä viipyy lumi ja pikku pakkanen?

Käsityörintamalla on tapahtunut paljonkin, mutta kuten arvata saattaa, kaikki on kääriytymässä lahjapapereihin. Kuvia ei siis vaan voi laittaa. Perheessä on myös kaiken hyvän lisäksi riehunut kurja nuha-yskä, johon on jouduttu hakemaan jopa antibiootteja. Minulla tauti on vasta hurjistumisvaiheessa, kun muilla se on jo ohi menossa.

Liityin ystäväni kutsumana Sharewoodin hyväntekijäksi. Hauskaa klikkailua ja metsän kasvatusta ilman oman rahan käyttämistä. Jos kiinnostuitte, niin allaolevasta linkistä voi poiketa kurkkaamaan:


maanantai 5. joulukuuta 2011

Pino koukuttuja

Kun tekee yhdet, niin hetken päästä huomaa tehneensä vielä toiset ja kolmannet ja... Lapasten ( tai siis tumppujen, kuten itse sanon) koukkuaminen on mukavaa puuhaa. Nämä syntyivät viime kouluviikolla, ainoastaan hipistelyt ja päättelyt puuttuvat.



Olen suunnitellut, että näytän näille vielä virkkuukoukkua ja teen selkämyksen ranneosiin tampit. Jos tarkkaan tihrustaa, niin punaisissa näkyy kärjessä kokeiluna pujotettu punos, sen kohtalo on vielä auki.

Sinikirjavista tuli aika hauskat. Koska lankaa on vielä jäljellä, saatan tehdä lapasille vielä pipon kaveriksi, samalla tekniikalla.


Kiitos kommenteistanne edellisiin postauksiin. Lanka on selkeästi niin monille muillekin heikko kohta, että minua se tieto helpotti :)

Mukavaa viikonalkua ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

torstai 1. joulukuuta 2011

Kuinka paljon on liikaa?

Tekstissä seuraa selkeästi havaittavaa avautumista, joten ei heikkohermoisille:

Olen järjestänyt muutaman päivän irtohetkinä lankahyllyjä ja -kaappeja ja -laatikoita. Keriä ja vyyhtejä siirrellessäni päätin samalla karkeasti laskea varastoni painon, josta päästäänkin suoraan otsikon kysymykseen...
Päädyin lopputulokseen noin 150 kg. JA tavallaan oikein nolottaa tuo luku tänne kirjoittaa. Olen vuosikausia hamstrannut lankoja, joten vanhimmat kerät ovat sieltä 80-luvun alkupäästä. Hamstraaminen on ja ei ole kuvaava sana tässä yhteydessä. Teen myös kohtalaisen paljon käsitöitä, joten en niinkään osta lankoja varastoimisen ilosta, vaan käyttöön.

Minkä verran lankaa on riittävästi? Ja kuinka paljon on sitten liikaa? Minkä verran sinulla on lankoja varastossa?

Blogeja selaillessani olen toki havainnut lankahamsteriuden yleisyyden. Samaten olen nähnyt onnistuneita ja vähän vähemmän onnistuneita tomeria päätöksiä olla kasvattamatta varastoja ja sen sijaan koittaa kuluttaa niitä mahdollisimman paljon.
Mietinkin nyt, josko kauppojen sijaan katsoisin kuinka kauan pystyn hyvillä mielin tekemään löytöjä omista hyllyistäni ja valmistamaan mitä ikinä mielessä sitten onkaan. Tämä kyllä vaatii sen, etten voi astua yhteenkään lankakauppaan sisälle :)

Kyseessä siis ei ole langanostolakko, sillä se saa jo sanana minut säntäämään varmuuden vuoksi lankaostoksille. Olen kohta saanut langat järjestettyä ja keksin luoda askarteluhuoneeseen niistä oman pikku lankapuodin mahdollisimman houkuttelevine asetelmineen :) Josko onnistun vierailemaan vain tässä omassa pikku "lankakaupassani" ja hiukan kuin vahingossa kutistamaan varastojani?

Oikein lämpöisenmukavaa joulukuun alkua!