sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kuistin kuulumisia

Tomera puutarhapuuhastelija on saanut jo jotain ryytimaalla aikaiseksikin :) Sipulit on pistelty joka toiseen riviin porkkanoiden kanssa vanhalle perunamaalle. Lämpöpenkeissä on kylvettynä jo palsternakkaa, mustajuurta, kaurajuurta, kolmea eri kyssäkaalia, hillo- ja pillisipulia. Uusi perunamaa on kääntynyt miehen ja jälkikasvun toimesta jo kohta valmiiksi ja voivat sitten siirtyä jatkamaan kasvimaan laajennuksen kanssa :)


Alkuviikosta kylvän lämpöpenkkeihin nauriit, lantut, pinaatin, kuminan, korianterin ja osan punajuurikkaasta. Esikasvatustaimet on koulittu jo useampaan otteeseen ja etenkin kurpitsat, paprikat ja chilit alkavat olla hurjan kokoisia. Vielä pitää malttaa, liian aikaisin ei auta niitä muovihuoneeseen viedä.


Kuistilla rehottaa kurkut kukassaan ja yrtit ihan muuten vaan. Cantaloupet aloittavat jo kattoa kohti kiipeämisensä ja muut melonit tulevat hissukseen perässä :) Kohta on kuistin viidakko valloillaan. Pian alkaa oikeasti se aika, josta olen täällä asuessamme haaveillut. Muutan käsitöineni ja kirjoineni kuistille nauttimaan elämän ihanuudesta ja yrttien hyvää tekevistä tuoksuista.


Kurkut on innostuneet kukkimaan jo ja mikäs siinä harson suojassa kuistilla on kukkiessa. Viime vuonna kurkuissa oli jo 2-4 cm hedelmät, kun kiikutin ne varovasti muovihuoneeseen. Tänä vuonna ajattelin antaa niiden jäädä asumaan kuistille ja köynnöstämään kivan verhon ikkunarivin eteen :)

7 kommenttia:

Zzz kirjoitti...

Kuisti on mahtava paikka vaikka mihin. Jos nyt rakentaisimme, niin ensiksi suunniteltaisiin viherhuone :).

Meillä on yksi huone käytössä keväisin taimikasvatukseen lattioita myöten, mutta valoisa kuisti olisi paljon parempi.

ps. sinun blogiisi en pääse kommentoimaan edelleenkään Chromen käyttöliittymällä, eilen toimi IE ja nyt yritän Operalla...

Auli kirjoitti...

Voi miten ahkera olet ollut. Minä en ole pistänyt tikkua ristiin ulkona ja nyt alkaa omatunto jo kolkutella. Kasvimaa on ihan pahuutensa vallassa ja nurmikkokin vileä haravoimatta. No, kyllä se siitä...

Pirjo kirjoitti...

Kiitos Neferi kun kerroit mistä kiikastaa ettei voi kommentoida..
Tuo kuisti on tosi kivan näköinen ja varmasti siinä on mukava neuloa. Kateellisena voin vain ihailla runsaita kasvejasi ;)

Mari kirjoitti...

Mikähän kumma tätä blogia vaivaa? En meinaa itsekään päästä kommentoimaan, vaikka kokeilen kolmella eri selaimella. Kiukuttaa, kun ei osaa korjata asiaa :(

Anonyymi kirjoitti...

Tulin hieman kurkkimaan sinun blogiasi, kun sinut parikseni sain KESÄKASSI 2011-vaihdossa.
Koitan jossain vaiheessa kassia suunnitella ja tehdä, et postia on joskus tulossa.

Lila kirjoitti...

Voi miten ahkera oletkaan ollut:) Tuli ihan huono omatunto, kun meilläkin piha saa ihan villinä vielä elellä, haravaa pitäisi näyttää ja kuopsutella... Inspiraatiota odotellessa;)

Sirpa kirjoitti...

Kaunista on nyt kuistilla! :)