tiistai 17. tammikuuta 2012

Kevät mielessä - villasetti ystävälle


Nallen Kukkakedon Kielo-langasta otti ja synnältyi tällainen setti. Ystäväni teki niin tomerasti pipoja ja lapasia joululahjoiksi, että totesi jääneensä itse ilman. Eipä hätää, lupasin neuloa pipon ja tässähän se on. Eikä tässä vielä kaikki-meiningillä tikuttelin myös tumput ja tuubikaulurin samasta langasta. Siitäs sai, kun meni suunsa avaamaan :)


Pipoon neuloin peruspalmikkoa käännöksen päälipuolelle
 ja muuten päästelin sileää. 
Reunaan virkkasin mohairilla vähän valkoista pörhelöä.


Käänsin ne vain päässäni toisin päin ja laitoin lapasten suuksi :) 
Nämä tumput on ohuet, mutta tein ne sen verran suuriksi, että alle mahtuu toiset. 
Ja taas virkattiin vielä pörhelöä reunoihin.



Ja sitten vielä tämä kauluri. Hehee. 
Tämä on koukuttu ja varrasvirkattu. 
Koukkusin aikani ja se alkoi tuntumaan tylsältä, joten vaihdoin
 lankaa ja tein kerroksen varrasvirkkausta mohairilla. 
Toistin riittävän monta kertaa ja lopuksi vielä varrasvirkkasin
 molempien reunojen ympäri. 
Aika kiva, saatan tehdä tällaisen itsellenikin.

Setissä on tarkoituksella käytetty useita tekniikoita, vielä olisi muutamaa eri juttua voinut tähän toki työstää...

10 kommenttia:

Daisy kirjoitti...

Hieno setti:)
Varrasvirkkaus ja koukkuaminen yhdessä. Olet tosi kekseliäs.

amuk kirjoitti...

Oi kun kivan näköisiä. Kyllä ystäväsi varmasti ilahtuu :)

Peikkotyttö kirjoitti...

Ompas keväisen värinen setti! ^^

Aava kirjoitti...

Onpa ihania! Minä olin hulluna tuohon lankaan noin vuosi sitten ja tein siitä yhtä sun toista. Vieläkin taitaa jokunen nöttönen nurkista löytyä :)

Anonyymi kirjoitti...

No niin tuleekin kevät mieleen, aurinko lämmittää ja räystäät tippuu ilosesti. Tuubikauluri on ihan vau keksintö! Mäkin haluun!

Anonyymi kirjoitti...

...sanoi siis Jossukka :)

Zzz kirjoitti...

Kivat tuli...katselin tuota varrasvirkkausohjettakin yhtenä päivänä...

Aarnilintu kirjoitti...

Noita katsellessa ajatukset karkaavat kyllä väkisinkin kevääseen ja kielometsään. Pirteä setti!

MariL kirjoitti...

Ihana setti!

Kisa kirjoitti...

Ihana vihreä setti :)